top of page

Vuoden 2019 neuleet – ja aivot virkistyy!

Uuden vuoden alkuun kuuluu jo perinteisesti täällä blogissa menneen vuoden neulekatsaus. Puikot ovat viuhuneet jälleen tuttuun tahtiin, eikä vauhdin hiipumisen merkkejä ole näkyvissä tänäkään vuonna. Pääasiassa lopputuotoksena on syntynyt villasukkia, mutta mahtuupa sekalaiseen sakkiin myös parit pipot, pannat, kynsikkäät, kaulahuivi ja yksi neuletakki.


Vuoden 2019 neuleet osa 1

Lakukukkasukat


Innostuin alkuvuoden aikana neulomaan peräti kolmet lakukukkasukat, kaikki eri värityksillä. Reilusti yli polven ulottuvat sukat ovat pituudestaan huolimatta nopeat ja mukavat neulottavat. Yhdet sukista sai sisko, toiset kummityttö ja kolmannet ystävä. Kuvat kahdesta ensimmäisestä parista päätyivät myös Kauneimmat käsityöt -lehden sivuille.



Kauneimmat käsityöt lakukukkasukat some

Vuoden 2019 neuleet osa 2

Vesimelonisukat


Juhannukseksi sain pukea omiin jalkoihini puuvillaiset vesimeloni-sukat, jotka syntyivät lähes kokonaan valmiiksi ajomatkoilla Luostolle ja takaisin, vaikka olin itsekin ratissa osan matkaa.


vesimelonisukat

Pintaneuletakki


Keskikesä kului vuoden suuritöisimmän neuleen parissa. Pintaneuletakki on pellava-puuvilla-bambu -sekoitetta, joka on osoittautunut myös käytössä erittäin miellyttäväksi materiaaliksi.


pintaneuletakki Arazzo Lin

Vuoden 2019 neuleet osa 3

Aina oikein -kaulahuivi


Superhelppo keltainen kaulahuivi putosi puikoilta sopivasti ensilumien aikaan. Tämä neule onnistuu neulenoviisiltakin, niin simppeli se on.


aina oikein kaulahuivi

Vuoden 2019 neuleet osa 4

Vuoden loppuun pakersin vielä muutamat sukat, joista ohuet Hei hoi hauki! -kirjoneulesukat koossa 44 veivät eniten aikaa, mutta lopputulos on kyllä aika hauska.


Neulomalla hyvää mieltä itselle ja muille


Joulun alla lahjoitin 12 paria villasukkia Keski-Suomen keskussairaalan tukisäätiön joulusukkakeräykseen. Villasukkia kertyi keräykseen yli 1600 paria ja näin jokainen sairaalan potilas sai jouluna omat lämpöiset villasukat. Tähän keräykseen aion ehdottomasti osallistua taas ensi jouluna, jos se vain järjestetään.


Aivot laulavat riemusta aina kun teet käsitöitä


Neulominen edistää tutkitusti terveyttä ja onnellisuutta. Neulominen auttaa vähentämään ahdistusta, stressiä sekä dementiaan sairastumisen riskiä. Käy Ylen sivuilla katsomassa, mitä sinun pääsi sisällä tapahtuu, kun värkkäilet jotain käsilläsi:


Virkistävää neulevuotta 2020!


keskeneräinen neulepusero

P.S. Lähes viittä vaille valmiiksi ehti vuoden 2019 aikana myös vaaleanlila villapusero, josta uupuu edelleen toinen hiha. Paksusta langasta se tulee kyllä nopsaan tehtyä, kunhan vain saisin aikaiseksi siihen ryhtyä. Kyllä se vielä tästä!


Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page