Jyväskylän Kirja, Ruoka & Viini -messut – VINKIT + LIPPUARVONTA

Päivitetty: 18o marras 2019

Kirja, Ruoka & Viini -messutapahtuma palaa jälleen Jyväskylän Paviljonkiin 22.-24.11.2019. Ja mikäs muu teema sen paremmin sopisikaan juuri tähän joulun alle, parhaaseen hyggeilyaikaan?



Itse satun olemaan koko kolmikon, eli yhtä lailla niin kirjojen, ruuan kuin viininkin suuri ystävä, joten paikan päälle on tietenkin mentävä. Omakohtaisten elämysten lisäksi uskoisin löytäväni messuilta myös täytettä pukin konttiin. Hyvä kirja on aina oiva lahja ja sen voi lukemisen jälkeen halutessaan laittaa kiertoon.


Koostin ennakkoon ilmoitetusta messuohjelmasta muutamat tärpit, joista itse olen kiinnostunut. Mukaan on saatu vaikuttava joukko Suomen eturivin kirjailijoita, joiden haastattelut ovat varmasti kiinnostavaa kuunneltavaa. Ruokapuolelta löytyy myös monenlaista nähtävää ja maisteltavaa ja erillisellä viinialueella on mahdollisuus lipukkeilla päästä testailemaan laajaa valikoimaa erilaisia viinejä ympäri maailman.



OMAT OHJELMATÄRPPINI MESSUILLE


PERJANTAI 22.11.


● Klo 13.40 B-hallin Päijänne-lavalla kääntäjälegenda Kersti Juva kertoo syksyllä julkaistusta teoksestaan Löytöretki suomeen. Taru sormusten herrasta -trilogian, Nalle Puhin ja lukuisten muiden klassikkoteosten suomentaja on koonnut ajatuksensa ja havaintonsa kielestä kirjaksi. Löytöretki suomeen on kunnianosoitus suomen kielelle, ja se kokoaa kääntäjän pitkän uran oivalluksia yksiin kansiin.


LAUANTAI 23.11.


● Klo 12.15 B-hallin Kirjaharju-lavalla esiintyy Pertti Jarla, joka kiinnostanee kaikkia Fingerporin ystäviä.

● Klo 16.15 B-hallin Jyväsjärvi-lavalla haastateltavaksi pääsee Jari Tamminen, jonka kirja Nauti tyhjyydestä – Ja muita vastamainoksia käsittelee parodian kautta mainoskuvastoa ja sitä, miltä elämäntapamme näyttää kuluttajamarkkinoiden kautta tarkasteltuna. Kirja pitää sisällään visuaalista huvittelua eli irvailuja oikeille mainoksille ja syvää asiaa kerskakulutukseen perustuvan yhteiskuntajärjestelmän ongelmista.


SUNNUNTAI 24.11.


● Klo 13.15 A-hallin Ravintola-lavalla pääsee ääneen muusikko ja lyyrikko Pauli Hanhiniemi, joka on juuri julkaissut ensimmäisen romaaninsa Kaukopuhelu. Itse Paulin lisäksi kirjan kuvauksessa mainitut eteläpohjalaisten nuorten aikuisten sielunmaisemat sekä Tuurin kauppakeskittymään liittyvät ei niin lainmukaiset suunnitelmat saavat aikaan sen, että kirja on automaattisesti omalla lukulistallani. Hanhiniemi on vielä myöhemmin klo 14.45 Kirjaharju-lavalla myös koululaisten haastateltavana.


● Klo 13.45 samalla Ravintola-lavalla jatkavat Heikki Salo ja Mikko Lundell kertomalla Miljoonasade-kirjasta, joka nimensä mukaisesti sanoittaa värikkäästi ja säälimättömästi Miljoonasade-yhtyeen tarinan.


● Klo 14.00 B-hallin Päijänne-lavalla Iida Simes haastattelee kirjailija Sofi Oksasta, jonka uusin teos Koirapuisto on kertomus nykypäivän Helsingistä ja Ukrainan itsenäisyyden vuosista, hedelmöitysbisneksestä ja korruptiosta. Oksanen nostaa kirjoissaan esiin yhteiskunnallisia aiheita ja karuja epäkohtia, ja tällä kertaa kohteena on liiketoiminnaksi valjastetun lapsitehtailun maailma.




VIINIALUE


Viinimessut ovat auki perjantaina ja lauantaina klo 12-21, eli ne aukeavat pari tuntia myöhemmin kuin muu messualue, mutta ovat vastaavasti auki pitempään. Täällä kannattaa maistella etenkin uutuusviinejä ja erikoisuuksia, joista voi löytyä uusia suosikkeja. Viinin makuun päästäkseen on ostettava lipukkeet erikseen.



VOITA LIPUT MESSUILLE!



Sain ilokseni Jyväskylän Messuilta kaksi kappaletta messulippuja arvottavaksi blogissani. Osallistuminen onnistuu kirjoittamalla blogin kommenttikenttään, mikä sinua erityisesti kiinnostaa Jyväskylän Kirja, Ruoka & Viini -messuilla? Messujen ohjelma kokonaisuudessaan löytyy täältä. Kaikkien kommenttinsa määräaikaan mennessä jättäneiden kesken arvon kahden lipun paketin messuille (arvo yhteensä 30,00 €). Osallistumisaika päättyy su 17.11.2019 ja arvonta suoritetaan ma 18.11. Muistathan lisätä sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdalle.


Onnea arvontaan!


Edit 18.11.2019: Lippujen arvonta on suoritettu ja onni suosi tällä kertaa Ninaa Jyväskylästä. Paljon onnea voittajalle ja mukavaa messuilua! :)

© 2020 by Design HiMa