Hitonhauta on huikaiseva retkikohde myƶs talvella
- 21.1.2018
- 1 min kƤytetty lukemiseen
PƤivitetty: 5.8.2019
Talviseksi tammikuun sunnuntaiksi osui hieno ulkoilukeli. Pikku pakkanen ei meilläpäin menoa haittaa, joten suuntasimme auton nokan kohti Laukaassa sijaitsevaa Hitonhautaa, joka kesäasussaan on jo tuttu paikka.
Reitti on nykyisin hyvin opastettu ja talvellakin kohtuullisen helppokulkuinen. EksymƤƤn ei helpolla pƤƤse, kun seuraa vain aikaisempien kulkijoiden tallaamaa polkua lumessa. AlkupƤtkƤ kuljetaan metsƤautotietƤ pitkin.
Todellinen talven ihmemaa
Valkoisella pakkaslumella kuorrutettu maisema tarjoaa metsƤretkelle aivan uuden, lƤhes taianomaisen ulottuvuuden. Tunnelma oli kuin olisi astellut sadussa, luonnon oman jƤisen taidenƤyttelyn keskellƤ.
Koska aitoa tunnelmaa ja luonnon moninaisuutta on vaikea saada tallennettua valokuviin, suosittelen erittƤin lƤmpimƤsti tutustumaan Hitonhautaan omin aistein, jos et jo ole siellƤ kƤynyt. Lupaan, ettƤ hƤmmƤstyt!










LisƤƤ myƶs talveen sopivia retkikohdevinkkejƤni on luettavissa tƤƤllƤ: Retkikohdevinkit osa 2: nƤkymƤt kunnossa
