Paljon parjattua sitku-elämää on nyt käytännössä pakko viettää, ainakin osittain. Korona pamahti päälle aivan pyytämättä ja yllättäen. Kukaan tuskin osasi poikkeustilannetta odottaa, saati että olisi sitä toivonut. Nyt on vain siedettävä epävarmuutta, joustettava ja tsempattava. Muistaa pitää hyvää huolta itsestä ja läheisistä ja yritettävä löytää asian positiiviset puolet. Maailman on nyt pakko muuttua.
Palasin puolitoista viikkoa sitten Pariisista, jonka vuoksi olen tiukasti kotikaranteenissa 14 vuorokauden ajan. Tai ainakin tällä tietoa on näin, mistä sitä tietää, vaikka eristys tästä vielä pitenisikin? Viikon mittaiselle Pariisin matkalle lähdön suurin syy oli eksklusiivinen Madonnan Madame X -kiertue, jonne onnistuin hankkimaan liput jo lähes vuosi sitten. Reissun ajankohta oli siis päätetty jo paljon ennen kuin koronaviruksesta oli tietoakaan. Sinänsä maaliskuu ei varmasti ole otollisinta matkustusaikaa, sillä Pariisin kevät on vielä hyvin pienellä nupullaan, ja sää voi olla kolea ja sateinen.
Alunperin lippujen piti käydä helmikuun 19. päivän konserttiin, mutta Madonnan polvivaivojen vuoksi päivää siirrettiin lähes kuukaudella eteenpäin. Lentojen ja hotellivarauksen muutoksesta aiheutui tietenkin muutaman satasen lisälasku. Vielä Pariisiin lähtiessä olin toiveikkaana, että keikka todella toteutuu. Koronaviruksesta aiheutuva peruuntuminen ei ollut lainkaan päällimmäisenä skenaariona mielessä, lähinnä Madonnan keikkakunto epäilytti. Mutta tilanne muuttui totaalisesti parissa päivässä ja kaikki yli 500 hengen tilaisuudet peruttiin koko Ranskassa keikkaa edeltävänä päivänä. Loppujen lopuksi onnistuin näkemään vain sen, kuinka Madonnan settiä purettiin kolmeen isoon rekkaan legendaarisen Le Grand Rex -teatterin edessä. Siispä aikaa Pariisin koluamiseen vapautui yllättäen suunniteltua enemmän.
Koronarajoituksista huolimatta pariisilaisten arki tuntui sujuvan lähes normaalisti. Ihmisiä oli liikkeellä, kaupat ja ravintolat olivat auki normaalisti ja maski päässä kulkeviakin tuli vastaan hyvin satunnaisesti. Tilanteen poikkeuksellisuus näyttäytyi turistille lähinnä perinteisissä turistirysissä, missä normaalisti on valtava tungos ja monen tunnin jonot. Louvreen jonottivat nyt he, jotka olivat ostaneet lippunsa etukäteen, siinä kun itse marssimme sukkana sisään. Olen käynyt Louvressa kerran aikaisemminkin ja kaikissa museon tiloissa oli nyt selvästi väljempää. Ainut ruuhkainen spotti löytyi ennalta arvattavasti Mona Lisan hymyn luo mutkittelevasta jonosta. Virtuaalivierailulle Louvreen pääset tästä linkistä.
Myös toiseen Pariisin suurista taidemuseoista, eli Musée d'Orsayhin pystyi singahtamaan suoraan ilman mitään jonottelua sisään. Olo oli lähes etuoikeutettu, koska lukuisia mestariteoksia oli nyt mahdollisuus ihailla ja valokuvata rauhassa ilman että koko ajan on jonkun pallopää edessä heilumassa. Orsaysta löytyy maalausten ja veistosten lisäksi laaja kokoelma Art Nouveau -kauden huonekaluja ja muita sisustuselementtejä, joiden luonnosta ammennettu koristeellisuus ja erityisen taidokas puusepäntyö hämmästyttävät.
Valtavan kokoiselle Père Lachaisen hautausmaalle on haudattu monia maailmankuuluja merkkihenkilöitä. Hiestä yksi yksi on Jim Morrison. Kuvittelin etukäteen, että hauta olisi suht helposti löydettävissä vain seuraamalla muita sinne pyhiinvaeltavia ihmisiä, mutta kävikin niin, että ensin ohi käveltyämme ja lopulta paikan löydettyämme siellä ei näkynyt ristin sielua. Hauta on suojattu aidoilla, mutta jotenkin hautakiven päälle oli keploteltu runsain mitoin kukkia ja muuta rekvisiittaa, kuten tupakkaa. Haudan viereisen puun runkoon oli ilmeisen spontaanisti muodostunut melkoisen ällöttävä installaatio siihen läntätyistä purukumeista. Hetken kuluttua haudalle pelmahti koululaisryhmä, joka tuntui olevan autuaan tietämätön koko Jim Morrisonista opettajan varsin havainnollisesta "C'mon baby light my fire" lauluesityksestä huolimatta. (Sivuhuomautuksena on mainittava, että koululaisryhmiä oli paljon liikkeellä joka puolella Pariisia.) Morrisonin lisäksi hautausmaalta sattui epämääräisen samoilun myötä löytymään myös laulaja Edith Piafin ja kirjailija Oscar Wilden haudat.
Eiffel-tornilla ei tullut tällä reissulla käytyä lainkaan. Olen käynyt siellä jo kahdesti aiemmin ja muutenkin mielestäni itse tornia on parempi ihailla kauempaa Trocadéron aukiolta, joka normaalisti kuhisee turisteja. Nyt siellä päivysteli lähinnä vain rihkamakauppiaita.
Entisaikojen boheemin taiteilijaelämän keskittymä Montmartre on viehättävän idyllinen alue Pariisin korkeimmalla kukkulalla. Sacré-Coeur basilikan luota avautuu huimat näkymät kauas Pariisin kattojen ylle. Kirkkoon on ilmainen pääsy ja siellä voi nähdä yhden maailman suurimmista mosaiikkitöistä. Montmartressa kannattaa ehdottomasto piipahtaa myös taiteilija-aukiolla, jossa taiteilijat myyvät töitään ja tekevät muotokuvia. Montmartresta löytyy lisäksi mm. Espace Dalí -museo, jossa on esillä 300 Salvador Dalin työtä sekä tietenkin cancan-tanssijoistaan kuuluisa kabaree-ravintola Moulin Rouge Pigallella.
Ainakin kaikki Rakkautta ennen -elokuvatrilogian katsoneet tietävät tämän jo. Nimittäin kirjojen ystävän ehdoton käyntikohde Pariisissa on tällä hetkellä varsin surulliselta näyttävän Notre Damen lähistöllä sijaitseva Shakespeare & Company -kirjakauppa. Elokuvassa Rakkautta ennen auringonlaskua Jesse ja Céline kohtaavat toisensa yhdeksän vuoden jälkeen juuri täällä. Kaupan miljöö jo itsessään on elämysmatka. Se on pullollaan lähinnä englanninkielistä kirjallisuutta laidasta laitaan ja sieltä ostettuihin kirjoihin saa halutessaan Shakespeare & Co leiman.
Viikon aikana Pariisissa tuli onneksi syötyä erittäin hyvin monissa ravintoloissa (joihin niihinkin pääsi syömään ilman varausta tai jonottelua, vaikka siitä oli ennakkoon varoiteltu), nautittua viiniä terasseilla, käyskenneltyä kaduilla ja puistoissa ja nautittua ilmapiiristä siinä määrin, että sen voimalla luulisi jaksavan ponnistella tämän rajoitusten ajan yli. Siitäkin huolimatta, että juuri nyt tuntuu kuin kaikki hauska olisi loppu ja koko kesä peruutettu. Mutta SITKU tämä tilanne on ohi, aion todellakin suunnata ravintolaan syömään, tapahtumiin, konsertteihin, keikoille, museoihin ja kaikkialle ihmisten ilmoille, ja nauttia siitä täysin siemauksin! Näidenkään asioiden suunnatonta arvoa ei ole oikein ymmärtänyt, ennen kuin ne nyt on otettu hetkeksi meiltä pois. Paljon ajatuksia herättävä kokemus sinänsä, miten itsestään selvyytenä vapaata liikkumista on aina pitänyt.
P.S. Yksi matkapäivistä vierähti Versaillesin hulppeutta ihmetellessä, jota valotin lisää jo aiemmassa postauksessani. Lukaise sieltä!