top of page

Lakukukkasukissa ei säihkysääriä palele

Päivitetty: 1. huhtik. 2019


Juuri valmistuneet veikeät Lakukukkasukat tein tilauksesta pikkusiskolle. Vaikka näillä villasukilla on mittaa lähes puoleen reiteen saakka, ei neulomiseen lopulta kovin paljon aikaa tuhrautunut. Suht simppeli ja kivan vaihteleva ohje sekä näppituntumaltaan mukava lanka siivittivät kivasti tämän työn etenemistä.


lakukukkasukat

Kaupunkilanka Kivijalat ja Kauneimmat Käsityöt -ohjelehti

Ohje on Kauneimmat käsityöt -lehden Sukat & lapaset erikoisnumerosta Käsityön ABC 13. Lankana ohjeen mukaisesti Kaupunkilangan Kivijalkaa. Puikot myös täysin ohjeen mukaisesti 3,5.


Itse saan värityksestä vähintäänkin lievät kasarivibat ja väistämättä kuvioinnista tulee varmaan jokaiselle mieleen englanninlakut. Mikä ei siis ole ollenkaan huono asia!


lakukukkasukat

lakukukkasukat

Ohjeessa on vartta varten kaksi eri leveyttä, joista tein isomman. Jokseenkin hyvin ne sujahtivat kuvausta varten myös kaltaiseni persjalkaisen punkeron kinttuihin. Varrella on tosiaan mittaa reippaasti, joten näillä sukilla tarkenee pakkasessa vaikka hamosessa.


lakukukkasukat

Kiitän

- iloisen värikästä mallia

- nopsaa valmistumista

- hyvin neuloutuvaa lankaa


Moitin

- mustan pohjalangan määrä on ilmoitettu ohjeessa väärin liian vähäiseksi, menekki on oikeasti 300 g - varren kirjoneulemalli on painettu lehteen väärinpäin. Ärsyttävää joutua kääntelemään lehteä koko ajan - varren kavennukset oli ilmaistu mielestäni vähän epäselvästi, joten tein omat ratkaisuni niiden suhteen

- loputtomalta tuntuvaa lankojen päättelyurakkaa


lakukukkasukat päättely

lakukukkasukat

Mitäs pidät? Eikös vain olekin aika raikkaan reippaat säihkysäärien lämmittimet keväthangille?


 

Edit 1.4.2019: toinen versio lakukukkasukista kummitytölle ajankohtaan sopivasti pääsiäisen väreissä.


Lakukukkasukat harmaapohjaisena

Lakukukkasukat harmaana

2 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

2 則留言


Marika
Marika
2019年3月21日

Paula: Kivijalka vastaa about seiskaveikkaa ja onkin kirjoneuleena varsinkin sukissa aika paksua. Kaupunkilangan Rotvalli vastaa Nallen paksuutta ja on mun mielestä kivempi neuloa kuin Nalle.

按讚

Paula Rantamäki
Paula Rantamäki
2019年3月21日

Ihanat! Alkoi heti puikkoja kuumottaa! Itse moitin Kivijalkaa vähän tönköksi, nyt alkanut tykkäämään kirjoneuleissa Nallesta, vaikka ennen ohuempi lanka turhautti hitaammalla valmistumisella 😅

按讚
bottom of page