Värit ovat aivan oleellinen osa sisustamista. Värisuunnittelu on myös yksi sisustussuunnittelun vaativimmista ja samalla kiinnostavimmista osa-alueista. Väreillä on suuri vaikutus tilan tunnelmaan. Jokainen ihminen myös kokee värit eri tavoin, mikä on myös tärkeä huomioida etenkin kodin värimaailmaa mietittäessä.
Esittelen nyt suunnittelemani kohteen, jonka sisustuksen värimaailmaa lähdettiin hakemaan taideteosten kautta, joita erityisesti haluttiin korostaa. Lähtökohtana tässä asunnossa oli kauttaaltaan maalarinvalkoisella maalatut seinät, joten suurimpana tavoitteena oli luoda lisää kodikkuutta ja persoonallisempaa ilmettä harkituilla, mutta helposti toteutettavilla väri- ja materiaalivalinnoilla.
Olohuone
Väreillä voi muokata, peittää ja korostaa tiloja ja sisustuksen elementtejä. Tämän kodin olohuoneen värikartan poimin unikkoaiheisesta taulusta, jonka hehkuvan punainen väri toistuu upeasti VM Carpetin Satine-matossa. Taulun kehysten metallinhohtoa löytyy mm. tehosteseinän tapetista ja Artekin Mehiläispesä-valaisimista.
Koti on eläkepäiviään viettävän aktiivisen pariskunnan city-koti kerrostalossa, aivan kivenheiton päässä keskustasta. Tähän sisustussuunnittelupakettiin sisältyi pintaväri- ja -materiaalisuunnittelu, valaisinten ja mattojen valinta sekä osittainen kalustesuunnitelma olohuoneeseen, keittiöön ja ruokailutilaan, makuuhuoneeseen, vierashuoneeseen sekä työhuoneeseen.
Vierashuone
Sisustuksen värien valinnassa kokonaisuus ratkaisee. Usein haetaan värien harmoniaa, jolloin eri värien väliset suhteet ovat tasapainossa. Tällainen tila koetaan yleisesti miellyttävänä. Toimivia väriyhdistelmiä voi hakea esimerkiksi luonnosta. Yllättävätkin väriyhdistelmät esiintyvät siellä juuri oikeissa suhteissa.
Vierashuoneessa lastenlapset ja muutkin vieraat mahtuvat hyvin yökyläilemään. Tapio Anttila Collectionin ON Wood -vuodesohva on mekanismiton. Sohvan saa näppärästi muutettua joko kahdeksi erilliseksi vuoteeksi tai parisängyksi aina tarpeen mukaan.
Keittiö ja ruokailutila
Asunnon keittiö oli hyvässä kunnossa, joten kokonaan sitä ei haluttu lähteä uusimaan. Keittiössä vaihdettiin tummanharmaan laminaattitason tilalle vaaleampi ja kulutusta kestävämpi kvartsitaso ja entinen rosterinen tiskiallas korvattiin tasoon upotetulla, mustalla komposiittialtaalla. Keittiön käyttömukavuus parani jo näillä muutoksilla huomattavasti.
Keittiön ja sen yhteydessä olevan ruokailutilan ehdoton kruunu ja katseenvangitsija on ruokapöydän päällä komeileva Louis Poulsenin PH Artichoke -valaisin kuparisena.
Ilman valoa ei ole väriä. Valon lähde, voimakkuus ja värintoisto on tärkeä ottaa huomioon, jotta väri toistuisi kulloinkin halutun laisena. Myös pintastruktuuri, kiilto ja pinnan muoto vaikuttavat värin intensiteettiin. Kannattaa aina tutkia väriä tilan lopullisessa valaistuksessa, luonnonvalossa ja eri vuorokaudenaikoina. Suosittelen myös lisäämään valokatkaisijaan himmentimen aina kun vain mahdollista. Sen avulla valon määrää ja tunnelmaa on helppo säädellä.
Makuuhuone
Makuuhuoneen seesteisen neutraali värimaailma luo rauhallisen tunnelman. VM Carpetin vaaleanharmaa Hattara-nukkamatto on ylellisen pehmeä paljaiden varpaiden alla.
Sängynpäätyyn integroitu valaisin tarjoaa tasaisen lukuvalon, eikä häikäise. Kattovalaisimeksi valittiin Verner Pantonin helmiäissimpukkainen Fun.
Mitä ajatuksia nämä sisustusvärit sinussa herättivät? Kaipaatko värien voimaa ympärillesi vai pidätkö enemmän pelkistetymmästä tyylistä? Jos tarvitset apua tai muuten vain ulkopuolisen näkemystä sisustusvärien tai valaisinten valinnassa, niin kysy rohkeasti! Jo parin tunnin sisustuskonsultaatiossa ehtii paljon ja se on myös kotitalousvähennykseen oikeuttava palvelu.
Comments