Omakotitalon kellarikerroksen saunaosasto kaipasi perusteellista remontointia. Viimeksi 90-luvun alkupuolella uusitun kylpyhuoneen laatoitus oli tullut käyttöikänsä päähän ja vuonna 2006 uusittu sauna ja pukuhuone vaativat nekin jo päivitystä pintoihinsa. Tärkeimpänä lähtökohtanani saunaosaston suunnittelussa oli ajattomuus, selkeys ja jopa klassisuus. Tavoitteena on, että tehdyt sisustusratkaisut kestävät katsetta vielä vuosikymmenien ajan eteenpäin. Inspiraation lähteenä toimi talon rakennusajan eli 1950-60 -lukujen sisustus ja tarkkasilmäisimmät voivatkin kenties havaita tiettyjä Aalto-vaikutteita. Tärkeää oli myös pieniäkin yksityiskohtia myöden viimeistelty lopputulos.
Postauksen loppupuolelta löytyy ennen ja jälkeen -kuvaparit, joista voi todeta millainen muutos on tapahtunut.
Kylpyhuone
Tilankäyttöä tehostettiin sijoittamalla kylpyhuoneen aiempaan hukkatilaan toinen suihku. Koska tila on matala eikä luonnonvaloa käytännössä ole, kylpyhuoneeseen on pyritty luomaan lisää avaruutta ja korkeuden tuntua pystyynladotuilla valkoisilla 30 x 10 seinälaatoilla. Laatoituksen ulkokulmat on asennettu jiiriin, jolloin laattalistoja ei tarvita ja yleisilme säilyy tyylikkään yhtenäisenä. Kylpyhuoneen yhdelle seinälle tehtiin koko seinän levyinen saippuahylly. Lattiassa on tummanharmaa hexagon-laatta, joka luo sopivasti 60-lukuista ilmettä. Katon puupaneloinnilla saadaan kylpyhuoneeseen ripaus lämpöä ja se parantaa myös akustiikkaa. Pyyhepatteri lisää käyttömukavuutta.
Sauna
Saunan tunnelmaan haluttiin tehdä täydellinen muutos. Vanhat, jo kulahtamaan päässeet vaaleat muotolauteet saivat lähtöpassit ja tilalle rakennettiin selkeälinjainen sauna, jonka tummanpuhuva tunnelma on kuin savusaunasta. Komeat, mustaksi käsitellyt seinäpaneelit ovat erikoisleveää tervaleppäpaneelia. Lauteet ja kattopaneelit ovat lämpöleppää. Jykevät lankkulauteet, niihin upotettu kiuas sekä selkänojaan ja alalauteen alareunaan upotetut kuituvalot ovat vähäeleinen, mutta tarkoin harkittu ratkaisu. Löylyhuoneen hämärä valaisu on tarkoituksellista. Lauteiden alle piilotettuna löytyy siivousvalo niihin tilanteisiin, kun valoa on tarpeen saada enemmän.
Pukuhuone
Pukuhuoneen seinien sormipaneelit ja istuinpenkit olivat niin siistissä kunnossa, että ne jätettiin ennalleen. Sormipaneeli on kuulunut talon alkuperäiseen 60-luvun sisustukseen, joten sen käyttö on varsin perusteltua muutoinkin kuin vain siksi, että se sattuu olemaan tälläkin hetkellä taas hyvin suosittua. Lattiaan asennettiin sama 6-kulmainen laatta kuin muuallakin ja katon panelointi uusittiin, jotta tilaan saatiin kattoon upotetut led-alasvalot. Sekä pukuhuoneen että kylpyhuoneen valaistus on himmentimellä säädettävissä. Toimivuuden parantamiseksi myös pukuhuoneen ja kylpyhuoneen välisen oven avautumissuunta vaihdettiin, jotta avoin ovi ei enää tukkisi kapeaa pukeutumistilaa.
Ennen ja jälkeen -kuvat
Vanhan remontointi voi olla hyvinkin yllättävää
Vanhojen rakennusten remontoinnissa on aina mentävä kulloisenkin kohteen ehdoilla. Kaikkea alunperin suunniteltua ei ehkä ole mahdollista toteuttaa. Lisäksi kaikenlaista yllättävää voi paljastua niin purkuvaiheessa kuin vielä monessa kohtaa myöhemminkin, mitä ei edes huolellisella suunnittelulla voi estää. Oleellista on, että sisustussuunnitelmassa on jouston varaa ja mahdollisuus myös nopeisiin korjausliikkeisiin, jotka tietenkin aina sovitaan yhdessä remonttia tekevän urakoitsijan kanssa. Paras ja toimivin ratkaisu/kompromissi remontin pulmatilanteisiin löytyy varmasti hyvän yhteistyön tuloksena. Onnistunut lopputulos palkitsee ja hyvää kannattaa aina odottaa.
Comments