top of page

OLOHUONE UUDESSA VALOSSA – valaisimet talon rakennusajan henkeen


Valaisinten hankinta voi olla monesti kinkkistä puuhaa. Vaihtoehtoja on loputtomasti, jokaisella tilalla on omat ominaispiirteensä ja tarkoituksenmukaisella valaistuksella tavoitteensa. Yksi yleisesti toimiva kriteeri valaisinten valinnalle on rakennuksen arkkitehtuuri ja rakennusajan muotoilu. Useimmiten ne kohtaavat hienosti, tyyli säilyy linjakkaana ja muodot puhuvat samaa kieltä.




Tämä nyrkkisääntö mielessä lähdin etsimään uusia kattovalaisimia oman kotini olohuoneeseen. Talo jossa nykyisin asun, on rakennettu 50- ja 60-lukujen vaihteessa ja tavoitteenani onkin pikku hiljaa tuoda rakennusajan henkeä entistä paremmin esiin sisustuksen avulla. Muutenkin tyylinä Mid-century modern puhuttelee tällä hetkellä kovasti. Kyseinen aikakausi on kaikeksi onneksi suomalaisen muotoilun kultakautta. Moni tuohon aikaan suunniteltu design-tuote on viime aikoina otettu jälleen uudelleentuotantoon, joten valikoimaa löytyy ilman, että tarvitsee välttämättä lähteä penkomaan kirppareita ja vintage-liikkeitä.



Airam K2-valaisin hiekka

Pientä tuuriakin taisi olla pelissä mukana, sillä lopulta molemmat uudet valaisimet löytyivät alennushinnalla. Ensimmäisenä verkkokaupan ostoskoriin päätyi Tapio Wirkkalan Airamille suunnittelema K2-142 hiekan värisenä Stockmannin Hulluilta Päiviltä. Totesin sen natsaavan muotokieleltään hienosti jo vuosia aiemmin hankkimani mustan Louis Poulsenin AJ-jalkavalaisimen kanssa, joka sekin edustaa saman aikakauden suunnittelua.


Airam K2-valaisin
K2-valaisimen kaveriksi sopii hienosti jo vuosia sitten hankkimani saman aikakauden AJ-jalkavalaisin


AIRAM K2


Tapio Wirkkala käsitteli lamppu & valaisin -paria aikaisemmasta poiketen yhtenä kokonaisuutena. Wirkkala kehitteli WIR-lampun, jota ei tarvinnut enää piilottaa varjostimen tai erillisen kuvun taakse. Opaalilasinen WIR-lamppu, johon oli yhdistetty vain pelkistetty lampun johto, palkittiin vuonna 1960 Milanon XII Triennaalissa.


K2-valaisimissa WIR-85 lamput on verhottu läpivärjätyillä lasikuvuilla, jossa värin ja valon vuoropuhelu on esteettinen elämys. Oleellista on, että kaunis lampun muoto näkyy selkeästi värillisen lasikuvun sisältä ja että kupu korostaa lampun muotoa.



Airam K-12 -valaisin ja WIR-lamppu

INNOLUX IHANNE


Olohuoneen ruokapöydän päällä oli vielä selkeä tilaus toiselle uudelle kattovalaisimelle. Siihen kaavailin Innoluxin valikoimasta Liisa Johansson-Papen vuoden 1956 paikkeilla suunnittelemaa Ihanne-valaisinta. Tämä valaisin löytyi aivan sattumalta alehinnalla Hobby Hallin verkkokaupasta, joten sieltähän se sitten lähti tilaukseen. Arvoin hetken mustan ja valkoisen värin välillä päätyen lopulta mustaan, mikä sitten lopulta sopikin olkkarin kattoon kuin nenä päähän.


Innolux Ihanne-valaisin, musta


Valaisin on mainio valinta juuri ruokapöydän päälle, koska sen valkoinen akryylista valmistettu sisäkupu toimii erinomaisena häikäisysuojana. Metallisen ulkokuvun valkoinen sisäpinta toimii tehokkaana heijastimena. Valaisin on ylöspäin avonainen, joten se tarjoaa myös yleisvaloa tilaan.



Musta Ihanne-valaisin ylhäältä


Innolux Ihanne-valaisin


Mitäs pidät näistä klassikkovalaisimista? Iskeekö Mid-century modern, eli suomeksi jälkifunkis tyylinä? Itse olen ainakin tyytyväinen hankintoihini ja kotimaisuus on aina iso plussa myös. Tästä on nyt aika hyvä jatkaa olohuoneen sisustusprojektia samaa tyylillistä ohjenuoraa noudatellen. Ainakin edellisten asukkaiden jäljiltä olevat tapetit on tarkoitus jollain aikajänteellä vaihtaa "mid-century modernimmaksi". Vanha teak-senkki, kukkapöytä tai tarjoiluvaunu olisi myös tilauksessa. Saa vinkata, jos on tarjolla!😊

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page