Banksy. A Visual Protest

Päivitetty: päivä sitten


Banksy Girl With a Balloon

Serlachiuksen taidemuseossa on tänä kesänä nähtävillä maailman tunnetuimman katutaiteilijan auktorisoimaton näyttely Banksy. A Visual Protest. Vaikka taiteilijalla itsellään ei ole osuutta näyttelyyn, kunnioitetaan hänen taiteen kaupallisuutta vastustavaa filosofiaansa sillä, että näyttelyyn ei peritä pääsymaksua, eikä museokaupassa ole myynnissä tavanomaista Banksy-kuvamaailmalla varustettua kahvikuppia, jääkaappimagneettia tai muuta sälää.


Onnistuin varaamaan itselleni vierailuajan näyttelyn alkupäiviin, koska visiitti oli mahdollista tehdä arkipäivänä. Paikka on siis hyvä varata etukäteen, koska koronan takia vierailijoiden määrä on rajoitettu. Jonkin verran sisälle otetaan myös vielä ovelta ilman varausta, joten peli ei välttämättä ole pelattu, vaikka varausta ei onnistuisikaan tekemään. Itse tosin koin, että juuri koko vierailijajoukon samanaikainen sisäänpääsy näyttelytilaan aiheutti joihinkin kohtiin pientä ruuhkanpoikasta.



Banksy on brittiläinen katutaiteilija ja aktivisti, jonka todellinen henkilöllisyys on säilynyt tuntemattomana. Hänen uskotaan syntyneen Bristolissa vuonna 1974. Kritiikkinsä taiteilija kohdistaa usein sosiaalisiin ja poliittisiin aiheisiin. Toistuvia yhteiskunnallisia teemoja ovat erityisesti kapitalismin ja sodan vastaisuus. Banksyn töiden toteutustavat ovat moninaisia, mutta tunnetuimmat niistä on tehty spraymaalin ja sabluunan avulla.


Banksy. A Visual Protest


Katutaiteilua on tullut harrastettua itsekin nuorempana tyttönä graffitien muodossa. Yhteiskunnallinen kannanotto niissä tosin on jäänyt varsin olemattomaksi, mutta uskon kyllä päässeeni edes hieman jyvälle, mikä ainutlaatuinen hauskuus ja jännittävyys niiden tekemisessä piilee. Lopputulos on julkinen ja kaikille näkyvä, ja yleensä täysin kielletty.





Näyttely esittelee ilahduttavan laajasti Banksyn töitä aina levynkansi- ja julistesuunnittelusta installaatioihin. Itselleni erityisen iloinen yllätys oli, että esillä oli yksi työ myös toiselta ihailemaltani katutaiteilijalta, Keith Haringilta. Haringille tyypillinen koira-hahmo on päässyt myös Banksyn Choose Your Weapon -töiden kuvamaailmaan.



Keith Haring Untitled

Banksy choose your weapon


Banksy on sanonut taidemaailman olevan suurin vitsi.


"Taidemaailma on etuoikeutettujen, mahtailijoiden ja heikkojen lepokoti."

Tässä monia ajatuksia herättävässä näyttelyssä kannattaa ehdottomasti vierailla, jos vain suinkin mahdollista! Serlachius-museo ja sitä ympäröivä puisto ovat nähtävyys jo sinänsä ja samalla on mahdollisuus tutustua myös museon muihin näyttelyihin.

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki