Asuntomessut 2018 Porissa – tavallisten ihmisten koteja

Päivitetty: 5. elok. 2018

Tämän vuoden asuntomessuilla Porin Karjarannassa alkaa pikku hiljaa olla jo porttien sulkemisen aika. Siitä huolimatta kannan vielä oman korteni kekoon, sillä sattuneista syistä pääsin itse paikalle vasta messujen viimeisellä viikolla. Toivon mukaan et ole jo aivan lopen kyllästynyt aiheeseen.


Asuntomessut 2018 Porissa

Superhelteinen keli pisti oman turnauskestävyyden koetukselle, mutta niinpä se on ollut koetuksella myös kaikilla messutyöntekijöillä viikkoja kestäneiden messujen ajan. Osassa taloista oli todella kuuma. Itse varauduin hikiseen messukäyntiin tehokkuusnäkökulma edellä ja toteutin käynnilläni jo aiemmilta vuosilta hyväksi todettua metodia, eli tutustumista kohteisiin ennakolta ja valikoimalla valmiiksi ne kohteet, joihin haluaa ehdottomasti tutustua.


Porin asuntomessuilla keskityttiin esittelemään tavallisten ihmisten tavallisia koteja. Pröystäilyä ja Trumppi-meininkiä ei ollut tällä kertaa havaittavissa. Mutta ei löytynyt myöskään VAU-faktoria, omaperäisyyttä eikä huikeita, innovatiivisia ratkaisuja. Vähän liiankin turvallisella linjalla siis mentiin. Itse kaipaisin messuille lisää uusia, hurjiakin ideoita. Talovalmistajat voisivat esitellä enemmän osaamistaan ja sitä, mihin kaikkeen he pystyvät, kuin pertti-perussettiään, joka ilmeisesti parhaiten käy massalle kaupaksi. Edelleen ihmettelen myös suuresti sitä, miksi vieläkin niin moniin taloihin suunnitellaan todella pieniä huoneita, joiden käyttötarkoitus ja toimivuus arjessa jäävät vähintäänkin kyseenalaisiksi.


Ennakkoluulottomuutta ja räväkämpää otetta olisi kiva nähdä myös sisustuksissa. Nyt tuntuu, että lähes kaikki sisustustyylit on nähty jo moneen kertaan ja samat kalusteet tulevat vastaan talosta toiseen. Pelataan liian paljon varman päälle, jolloin oikein mistään ei jää muistijälkeä. Jonkin sortin uudistava piristysruiske tekisi asuntomessuille hyvää, vähän samaan tapaan kuin mitä Habitarellekin on onnistuneesti tapahtunut. Oikein erikseen on mainittava, että koin myös melkoisen luotaantyöntäväksi kohteeksi Prisman/Kodin Terran julkkisnimillä ratsastavan mainostalon.


Nurinan ja valituksen jälkeen voinkin iloisesti kertoa, että löytyi messuilta tietysti paljon hyvääkin ja muutama oikea helmi. Omiksi suosikeiksini osoittautuivat tänä vuonna Talo Lintula, Bunkkeri ja Talo Haltiatar. Seuraavana siis pitkä liuta kuvia näistä ja muutamasta muustakin kohteesta.


Talo Lintula

Talo Lintula makuuhuone
Talo Lintula on esteetön koti, jossa on upea tämmisäleparketti. Sängynpääty on kiinteästi seinässä.