top of page

Amos Rex, Birger Carlstedt ja Kultainen kissa

Myönnettäköön näin heti alkuun, että vasta viime viikolla vierailin ensimmäistä kertaa Helsingin Lasipalatsin Amos Rex -taidemuseossa. Yritystä on ollut kyllä aiemminkin käydä tässä arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisessa kohteessa, mutta loputtoman pitkänä mutkitteleva jono ja kurjassa säässä ulkona seisoskeleminen eivät ole houkutelleet riittävästi. Nyt marraskuisena keskiviikkona jono lippukassalle oli onneksi niin lyhyt, että se mahtui kokonaan sisätiloihin ja hyvin sujuvasti pääsin itsekin vilauttamaan museokorttiani.


Amos Rex, Birger Carlstedt ja Kultainen kissa


Amos Rexissä on parhaillaan esillä Birger Carlstedtin (1907-1975) Kultainen kissa (Le Chat Doré) -näyttely. Suurelle yleisölle Carlstedt on tuntemattomampi, mutta hän oli yksi suomalaisen abstraktin taiteen uranuurtajista ja kielitaitoinen maailmanmies, joka työskenteli myös muotoilun, sisustussuunnittelun, lavastuksen, muotikuvien ja monumentaalimaalauksen parissa. Hän tuli varakkaasta perheestä, mikä mahdollisti matkustamisen ja sitä kautta kansainvälisten vaikutteiden hakemisen. Hänestä on käytetty termiä dandy, joka kaikin puolin poikkesi tuohon aikaan tutummasta boheemitaiteilijasta.



Le Chat Doré -kahvila


Le Chat Doré -kahvila

Kaltaiselleni funkis-fanille näyttelyn ehdottomasti mielenkiintoisinta antia on täysimittainen rekonstruktio Carlstedtin suunnittelemasta kieltolain aikaisesta Le Chat Doré -kahvilasta, joka on Suomen ensimmäinen funkisinteriööri. Vuonna 1929 Unionkadulle avattu kahvila oli aikoinaan sensaatiomaisen moderni ja Carlstedt oli vain 22-vuotias sen suunnitellessaan. Kahvilan geometristä lattiamaalausta pidetään yhtenä Suomen ensimmäisistä konstruktivistista taideteoksista ja kahvilaa koristivat nimen mukaisesti mystiset, kultaiset kissaveistokset. Kahvilan tarina ja "kovan teen" tarjoilu loppui kuitenkin lyhyeen ja se suljettiin jo parin vuoden jälkeen. Jäljelle jäi ainoastaan mustavalkoisia valokuvia sekä Carlstedtin guassimaalauksia, joiden pohjalta se on nyt herätetty Amos Rexissä uudelleen eloon.


Le Chat Doré -kahvilan sisustussuunnitteluluonnoksia
Le Chat Doré -kahvilan sisustussuunnitteluluonnoksia

Le Chat Doré -kahvilan venäläinen kabinetti
Kahvilan venäläinen kabinetti guassipiirroksena

Le Chat Doré -kahvila rekonstruktio

Kultainen kissa Birger Carlstedt Amos Rex

Le Chat Doré -kahvila kissapatsas

Le Chat Doré -kahvilan geometrinen lattiamaalaus

Kieltolain aikaisia viinamainoksia

Kultainen kissa- kahvila Amos Rex


Abstrakti taide ei innostanut kriitikkoja


Amos Rexin omista kokoelmista kerätty laaja näyttely pitää sisällään abstrakteja kokeiluja, kubismia, ekspressionismia, surrealismia ja konkretismia. Suomessa Carlstedtin taidetta tai persoonaa ei silloisessa varsin konservatiivisessa kulttuuri-ilmapiirissä oikein ymmärretty ja Taidehallissa vuonna 1932 pidetty näyttely sai osakseen melkoisen murskakritiikin. Teoksia pidettiin liian eurooppalaisina ja abstraktit työt jätettiin kokonaan huomiotta. Taidehallin näyttelyn jälkeen Carlstedt ryhtyikin maalaamaan esittävää taidetta – luultavasti sen vuoksi, että niitä oli helpompi saada kaupaksi. Yksi merkittävä paikka ja vaihe Carlstedin taiteelle löytyy Pohjois-Afrikasta, missä hän sai vahvoja vaikutteita Marokon ja Algerian eksotiikasta. Myös musiikilla oli taiteilijalle suuri merkitys.



Birger Carlstedt Amos Rex

Birger Carlstedt Kuusi sommitelmaa

Birger Carlstedt Andante Expressivo


Geometristen teosten väreistä löytyy paljon ruskan sävyjä, violettia ja turkoosia. Värien keskinäinen vuorovaikutus oli yksi Carlstedtin tärkeimmistä tutkimuksen aiheista ja sitä varten hän maalasi erikokoisille suorakaiteen muotoisille pahvinpalasille erilaisia väriyhdistelmiä. Väripianoksi kutsutun työkalun avulla Carlstedt saattoi hahmottaa eri värisävyjen välisiä suhteita jo maalausta suunnitellessaan.



Birger Carlstedt Amos Rex väripiano
Väripiano

Birger Carlstedtin sisustusluonnoksia
Birger Carlstedtin sisustusluonnoksia

Birger Carlstedt matto ja kalusteet
Carlstedtin suunnittelema matto ja kalusteet

Luonnos teatterilavastuksesta
Luonnos teatterilavastuksesta

Palataan lopuksi vielä itse rakennukseen. Amos Rex -taidemuseon arkkitehtuuri on mykistävän erilaista ja viimeisteltyä. Lasipalatsinaukion alle rakennetut kupoliholvit muodostavat pilarittomat ja joustavat näyttelysalit, joiden kattoikkunoista voi bongailla tuttuja maamerkkejä. Pallokuvioinen katto on erityisen hieno. Museossa kannattaa vierailla jo pelkästään sen arkkitehtuuristen ansioiden vuoksi, jonka elämyksellinen näyttely toki vielä kruunaa.


Amos Rex katto

Amos Rex aula

Birger Carlstedtin Kultainen kissa -näyttely on nähtävillä 12.1.2020 saakka.


Amos Rex on avoinna:


Maanantai 11-18

Tiistai Suljettu

Keskiviikko 11-20

Torstai 11-20

Perjantai 11-18

Lauantai 11-17

Sunnuntai 11-17

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page