12. syys 20192 min

Mielen tiloissa – Habitare 2019

Vuoden suurin sisustamisen ja muotoilun kotimainen tapahtuma Habitare tuli koettua tänä vuonna heti avajaispäivänä keskiviikkona. Messujen tämän vuoden teema Mind Spaces – Mielen Tiloja on lopulta hyvin henkilökohtainen asia, ja kyllä ajatuksia heräsikin paljon messuosastoja kolutessa. Koska kuvamateriaalia kertyi päivän aikana melko runsaasti, päätin jälleen luottaa kuvan voimaan ja jättää ne tuhat sanaa pääosin sanomatta. Joitakin kommenttejani ja mieleen putkahtaneita aatoksia löytyy kuitenkin kuvien yhteydestä.

Luonnonmateriaalit
 

Luonnon omat sisustusmateriaalit, ja varsinkin puu kaikissa lukuisissa sävyissään on nyt vahvoilla. Luonnonmateriaali on paitsi kaunis, arvokas ja ekologinen, se myös hengittää, ikääntyy kauniisti ja on yleensä korjattavissa tai kierrätettävissä. Käsityön arvostus kulkee käsi kädessä luonnonmateriaalien suosion kanssa.

Luonnolliset sävyt juontavat juurensa suoraan pellavasta, villasta, puusta, kivestä, kasveista ja keramiikasta.

Wood Mindin puusepän taidonnäytteitä messujen start up -alueella.

Birch & Tales valmistaa persoonallisia sisustuspaneeleja vanhoista säiden pieksämistä laudoista.

Taidokasta Arto Halmetojan puusepäntyötä.

VM Carpet luottaa luonnonsävyihin ja-materiaaleihin.

Puusta valmistettuja Woodio-altaita saa myös värillisinä.

Siparilan Pala-puupaneelista saa eri ladonnoilla loihdittua monenlaista kuviota.

Tämä upea keittiötaso löytyi Bo Living -osaston Kitzen-keittiöstä.

Vihersisustaminen on edelleen voimissaan. Tässä mallia K-Raudan osastolta.

Laura Itkosen keramiikkaa nuorten muotoilijoiden Talentshopissa.

Värit

Värien kanssa ei nyt todellakaan arkailla. Kaikki on sallittua. Keltainen, ja erityisesti murrettu okran keltainen on vahvasti pinnalla ja sitä yhdistellään rohkeasti muihin väreihin. Ruskea on selvästi tekemässä taas paluuta sisustukseen. Messuilla näkyi useampi tummanruskea keittiö, tummaa puupanelointia ja useita eri ruskean sävyjä tekstiileissä.

Sisustuksen trendit Pantonen väreissä.

Sohvat

Sohvien muodoissa on edelleen vallalla ohutjalkainen keveys, mutta massiivisempaa möhkösohvaa näkyy jo niiden rinnalla. Art Deco -vaikutteita on myös paljon. Upeasti värejä toistava sametti jatkaa suosiotaan verhoiluissa. Uutena kangasmateriaalina on nyt buklee, jota löytyi useamman sohvavalmistajan uutuusvalikoimasta.

Keltainen kokolattiamatto, kohokuvioitu tapetti ja lohenpunainen buklee-sohva Skannon osastolla.

Joanna Laajiston Hakolalle suunnittelema Bobo Buklee-sohva

Softrendin muodokkaassa kuosisohvassa on ripaus keltaista.

Mintunvihreä pääsi yllättämään. Tummanruskea rimaseinä sopii sen pariksi hienosti!

Kuusilinnan keltainen samettisohva.

Makuuhuone

Uni ja lepo ovat hektisessä nykymaailmassa arvossaan. Petaukset ovat runsaita ja houkuttelevia. Sängynpäädyt pitävät pintansa edelleen. Luonnonväreistä ruskea on hiipinyt keittiön lisäksi myös makuuhuoneen puolelle.

Ruskean sävyjä Bo Living -osastolta.

Matrin makuuhuoneessa on myös ruskeaa ja luonnonmateriaaleja.

Casa Stockmann lennättää makuuhuoneeseen pöllöjä.

Muut kuviot

Luontoteema elää runsaissa kuvioinneissa. Muotokieli on pyöreää ja pehmeää. Sisustuksen tunnelmaa luodaan lähes kaikki aistit huomioiden: valaistus, tuoksut, äänimaailma, kosketus. Kaiken kaikkiaan tarjonta on niin monipuolista, että omansa löytää sekä harmonisen rauhallisuuden ystävä että räväkkä väreillä revittelijä. Yksilöllisyys tekee asunnosta kodin, jonka tiloissa mieli lepää.
 

Mooin samettipintainen kuviotapetti tarjoaa tutkittavaa pitkäksi aikaa.

Tarkettin osasto oli ehkä messujen näyttävin pystytys.

Mitä ajatuksia sisustuksen uusista tuulista heräsi? Pistikö jokin silmään, vai ihastuitko kenties suoraa päätä johonkin? Mitä mielen tiloja syntyi? Aiotko itse suunnata vielä Habitareen vai kävitkö siellä jo? Ilostuisin suuresti, jos kommentoit alle rehellisen rohkeasti mitä tahansa mieleen juolahtaa.
 


 
P.S. Jos kiinnostaa, niin minun tärpit Habitareen voit vilkaista täältä!

    1