10. elo 20202 min

Asuntomessut 2020 – olohuoneesta makuuhuoneeseen

Päivitetty: 11. elo 2020

Kotona on vietetty kuluneen kevään ja kesän aikana kenties enemmän aikaa kuin koskaan. Poikkeuksellisissa oloissa kodin merkitys virkistäytymisen, rentoutumisen ja levon paikkana on noussut arvoon arvaamattomaan. Mukava vapaa-ajan vietto kotioloissa vaatii oman tilansa, varsinkin jos asukkaita on monta, joiden kiinnostuksen kohteet ja harrastuksetkin ovat monet. Koti ei ole vain huoltopiste, jossa käydään nukkumassa, syömässä ja pesemässä pyykit. Se on viihtyisä turvasatama, jossa aikaa vietetään mielellään niin omassa kuin lähimmäisten seurassa.

Olohuoneissa viihdytään

Tuusulan asuntomessujen esittelykodeissa olohuoneet ovat pääosin jollain tavoin keittiön yhteydessä. Ilahduttavaa oli nähdä ratkaisuja, joissa täysin suoraa näköyhteyttä keittiön mahdollisiin sotkuihin ei kuitenkaan ollut. Kahden kerroksen korkuinen huonetila tuo olohuoneisiin avaruutta ja ilmavuutta. Laajat ikkunapinnat tarjoavat maksimimäärän valoa.

Olohuone oli monessa kohteessa varattu seurusteluun ja muuhun oleiluun. Tv:n katselu on sijoitettu omaan erilliseen huoneeseensa. Tämä onkin äänentoiston ja huoneen pimennettävyyden kannalta hyvä ratkaisu. Useassa kodissa äänentoistoon ja akustiikkaan oli kiinnitetty erityistä huomiota. Mahtavaa olikin astua sisään tilaan, jossa äänimaailmalla oli onnistuttu luomaan oma rauhallinen tunnelmansa – kuin astuisi messuhälinästä aivan uuteen maailmaan.

Sisustuksen inspiraatiota on ammennettu luonnosta. Luonnonmateriaaleja, kuten bambua, rottinkia, kiveä, keramiikkaa ja etenkin puuta on käytetty runsaasti. Erilaiset puurimoitukset tilanjakajina sekä kattojen ja seinien sisustuksen materiaaleina ovat nyt näyttävästi pinnalla. Modernit pönttöuunit näyttävät nyt olevan kovassa nosteessa.

Makuuhuoneet lepoon

Makuuhuoneiden sisustus noudattelee tyyliltään kodin muun sisustuksen linjaa. Makuuhuoneissa katse kiinnittyy komeisiin sängynpäätyihin ja houkutteleviin petauksiin. Päämakuuhuoneiden toiminnallisuutta on monessa kodissa lisätty sijoittamalla niihin oma pukeutumishuone ja kylpyhuone.

Vierashuoneen ja työhuoneen funktio voidaan hyvin yhdistää samaan huoneeseen. Uskon, että tulevilla lähivuosien asuntomessuilla tullaan näkemään vielä paljon enemmän panostusta kotitoimistoihin ja etätyötiloihin. Nytkin useasta kodista löytyi erillinen työtila, mutta niiden toimivuuteen, kalustuksen ergonomiaan sekä työskentelyn häiriöttömyyteen voidaan varmasti satsata vielä lisää.

Tuusulan asuntomessut ansaitsevat vielä kolmannenkin blogipostauksen, jossa keskityn vielä enemmän erikoisuuksiin, bongaamiini detaljeihin ja hieman myös talojen ulkotiloihin. Stay tuned!

Poimintojani vuoden 2020 asuntomessujen kylpyhuonetiloista, saunoista ja keittiöistä voit lukea edellisestä postauksestani Tuusulan asuntomessut 2020 – pesuhuoneesta keittiöön.

    1